Tarinani kiusattuna

Ajattelin kertoa minun kiusaamis tarinan. (Varoitus: todella pitkä, mutta olen kiitollinen, jos luet 🌷)

6lk. musta ja mun parhaasta kaverista ei tykätty. Oltiin aina kahdestaan mut mua se ei silloin haitannut. Kaikki muut luokan tytöt meni illalla välillä koulun pihalle ja jutteli musta pahaa (Kuulin tästä 3 vuotta myöhemmin yhdeltä luokan tytöltä) En tiiä mitä ne on jutellut ja mulla ei oo mitään hajua vieläkään.

Kun 6lk. päätty niin olin iloinen etten päässyt pahimman kiusaajan kanssa samalle luokalle. En myöskään päässyt parhaan kaverini kanssa samalle luokalle ja siihen loppui meidän kaveri suhde, vaikka yritin pitää sitä hetken hengissä. Ala-asteen luokalta mun yläasteen luokalle tuli vain yksi tyttö, sanotaan vaikkapa Anni ( eli ei hänen oikea nimi) Ekalla viikolla tutustuttiin kahteen uuteen tyttöön Annin kanssa. Meillä oli tosi kivaa nelistään.

Seiska luokan puolessa välissä istuttiin ruokalassa kaikkien meidän luokan tyttöjen kanssa. Toinen tästä uudesta kaverista jotain mulle sanoi ja yksi meidän luokan tytöstä, joka ei kuulunut meidän porukkaan sanoi ” Miks te aina kiusaatte/ haukutte häntä ( eli minua)” Silloin havahduin ekan kerran, että hei oikeesti ne haukkuu ja kiusaa mua.

Seiskalla tähän kiusaamiseen ei puututtu ja en puhunut siitä kenellekään koska en ajatellut sen olevan niin vakavaa.

Kun 8lk. alkoi mulle sanottiin usein ”Ketään ei pyytänyt sua vastaamaan” ja sen tyylisiä. Jossain vaiheessa päätin, että olen vain ihan hiljaa ja katson mitä tapahtuu. Istuimme usein nelistään ruokalassa ja katsoin pöydän keskelle eli alaspäin ja olin hiljaa. Meni päiviä ja en puhunut paljoa. Yhtenä kertana yksi porukan tytöistä kysyi ”Miks sä et puhu mitään” Muistelen vastanneeni jotakuinkin näin ” Jos mä puhun liikaa niin siitä ei tykätä ja jos mä en puhu niin siitä ei tykätä” He jostain syystä suuttui tavallaan minulle siitä mitä sanoin. Silloin tajusin sen jo olevan kiusaamista. Kerroin vanhemmille, mutta en halunnut, että siihen puututaan.

Meidän tässä nelikossa oli siis tämä ’Anni’, joka oli ihan kiva minulle, mutta välillä hän myös syrji minua. Sitten tämä varsinainen kiusaaja, joka välillä osasi olla todella mukava, mutta todella usein ilkeä. Viimeinen oli minulle mukavin ja luokissa istuinkin yleensä hänen vieressä. Aina kun tämä kiusaaja oli mukana niin muut muuttuivat ja olivat muka aina samaa mieltä kuin hän. Nautin niistä päivistä, kun hän oli pois koulusta. Silloin muut olivat paljon mukavampia.

9lk. alkoi ja ajattelin, että enää vuosi. 8lk. Oli jo hierveä, mutta silloin minua ei syrjitty vielä silloin. 9lk. minua ei pyydetty mukaan oikeastaan mihinkään. Minulle ei puhuttu, vaan minä olin se joka aloitti keskustelun, jos jotain halusin sanoa. Olin aina hiljaa. Välillä huomasin koulupäivän aikana, että oho en ole puhunut mitään pariin tuntiin. 9lk. myös meidän porukkaan liittyi uusi ihminen. En ollut hänen kanssaan paljoa sitä ennen puhunut ja olen todella ujo, joten se lisäsi hiljaisuuttani, kun hän oli seurassamme.

9lk. puolen välin jälkeen menin vihdoin kuraattorille. Se auttoi minua henkisesti paljon, mutta kiusaaminen ei muuttunut, koska kiusaaja kävi ’puhuttelussa’ mutta sovimme kuraattorin kanssa että minusta ei mainita, koska pelkäsin kiusaamisen pahenevan. Välillä en meinannut iltaisin saada unta, koska mielessäni kiehui niin kovaa. Mietin mitä sanoisin heille, mutta en ikinä uskaltanut toteuttaa niitä. Sain päättötodistuksen käteen ja ketään ei sanonut minulle edes heippa kun lähdin. Olin iki iloinen, koska kiusaaja pääsi amikseen ja minä lukioon.

En ole viimeisimpänä kolmena kesänä ole nähnyt kaveria kuin max. 3 kertaa per kesä. Nyt minua sitten kutsuttiin näiden kolmen ”kaverini” kanssa ulos. En haluaisi, mutta jos en mene niin tiedän, että he puhuvat minusta pahaa. Pelkään että jään silloinkin ulkopuoliseksi.

En tuntenut yksinäisyyttä 8lk. Mutta kun 9lk. tutustuin harrastuksessani uuteen tyttöön, joka käy toista koulua, mutta on saman ikäinen, aloin tuntea yksinäisyyttä. Tämä uusi tuttavuus sanotaan vaikka Martta on todella samanlainen kuin minä. Haluaisin viettää hänen kanssaan paljon aikaa. Ongelmana on se, että me molemmat olemme todella ujoja. Kun ensimmäisen kerran pyysin haluaisiko hän nähdä minut joku kerta, kirjoitin viestiä kaksi tuntia. Olemme nyt puolen vuoden sisään nähnyt ehkä noin 10 kertaa + joka viikko kerran harrastuksessa. Minä olen aina se joka pyytää. Hän ei ole ikinä aloittanut keskustelua, muuta kuin livenä. Kiusaamisen takia minusta tuntuu, että muut esittävät, jos he vaikuttavat siltä että he pitäisivät minusta. Minulla ei ole muita kavereita kuin tämä Martta. Minulla ei ole yhtäkään ystävää. Minun on todella vaikea laittaa Martalle viestiä. Se on niin pelottavaa. Vaikka hän aina on vastannut myönteisesti, kun olen kysynyt. Pelkään hänen ajattelevan että hän _joutuu_ olemaan minun kanssaan ja siksi en uskalla kysyä. Pelkään että hän näkee minut kaveruutta yrittävänä ja vihaa minua, vaikka oikeasti asia ei edes luultavasti ole näin. Olen toivoton. Menen lukioon oikeastaan ilman kavereita. Lukion terkkari sanoi että ehkä toisena vuonna saa kavereita. Ei paljoa lohduttanut.

Kiitos todella paljon jos jaksoit lukea tänne asti. ❤️ Voit kirjoittaa alle myös oman tarinasi. Saa myös antaa vinkkejä ujouteen ja mitä teen Martan suhteen. Ja tämä oli vapauttavaa kirjoittaa, koska en ole kenellekään koko tarinaa kertonut.