Siirry sisältöön
Persut tulee tekemään mun elämästä helvettiä

Siis ihan oikeasti, voisiko poliitikot jättää ihmisten yksityisasiat rauhaan? Ei huvittaisi olla keskellä vihamielistä politikointia joka vitun ikinen päivä ja selitellä ihmisoikeuksien julistuksen ja tieteellisen todistusaineiston kera miksi mulla on oikeus elää ja hengittää omana itsenäni ihan yhtä lailla kuin muillakin. Sebastian Tynkkynen voisi nyt ihan ensimmäiseksi painua vaikka maan alle sen ”sukupuolia on kaksi ja kaiken muun väittäminen on sairasta” -retoriikkansa kanssa, alkaa kuulostaa Donald Trumpilta ja sitä me ei tähän maahan haluta. En edes oo vasemmistolainen vaan keskustaoikeistolainen mutta vituttaa että se puolue mitä kannatan istuu samassa hallituksessa noiden kanssa. Oikeistoliberaalit on kauheessa ristitulessa nykyään kun omienkin joukossa saa väistellä tikareita.

Miksi mun ihmisoikeudet saa heittää vessanpöntöstä alas vaan siksi että joku on sitä mieltä että ei oo normaalia olla trans? En minäkään ymmärrä miten joku voi oikeasti elää koko elämänsä vain syntymäsukupuolessaan kyseenalaistamatta asiaa kertaakaan, koska mulle se on ollut aina selvää että mä en oo joko-tai vaan sekä-että, mutta en mä silti huutele tuolla kaduilla että cissukupuolisuus on väärin ja sairasta koska mulla ei oo kokemusta siitä enkä mä ymmärrä miten se toimii. Jotain rajaa oikeesti, antakaa mun olla mä en kestä enää, yritätte ajaa mut itsemurhaan tai jotain sitäkö te haluatte häh? Tän takia en ees kerro kenellekään mitään, suojelen itseäni ennakkoluuloilta sillä että elän jotain kaksoiselämää ja esitän että oon cis. Näköjään ihan hyvä päätös, en tiedä, olenko turvassa enää tulevaisuudessa, jos nyt ilmaisen olevani trans.

..juu

En oo varmaan ikinä nähny enemmän samaistuttavaa kommenttia täällä. Haluun vaan vinkata, että sun arvoilla suosittelen ehkä jotain muuta puoluetta…
Mutta oikeesti olen niin kovasti samaa mieltä, koska itsekin olen jotain muuta kuin se tavallinen normi ja tuntuu vain tosi kummalliselta, että ihmisoikeuksia kohdellaan mielipidekysymyksenä.

IHMISOIKEUDET EIVÄT OLE MIELIPIDE. NE KUULUVAT KAIKILLE.

Vastaa aiheeseen: Ahdistaa oikeuksien taantuminen

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top