vähän kaikkee masennusta yms

Öh okei tänne nyt vaan kirjottelen ku en oikein osaa asioita ottaa puheeks :D
Mulla siis on kaikennäköstä stressiä ja huonoo oloo, terapiassa olen kyllä ja lääkkeet on masennukseen, en vaan tiiä auttaako ne enää niin paljoo. Mulla on tosi epävarmaolo eikä oikein tunnu että tiedän yhtään mitä elämän pitäis olla, tai miten mun pitäs sitä elää. Oon ollu tosi paljon pois koulusta, mikä edelleen kyllä aiheuttaa liikaa ongelmia. Lukioon pitäis päästä mutta arvosanat on laskussa.
Isän kanssa en tule toimeen, muutin kokonaan äidille asumaan. Ehkä tää on mulle vaikeempaa kun luulinkaan. Isä on tosi uskonnollinen, joten oon kasvanut kristittynä Jumalaan uskovana lapsena. Enäähän en täyskristitty ole, enkä heterokaan. Mulla siis on kauhee olo tän uskonnollisuuden takia. Musta vaan tuntuu et mun pitäis olla täydellinen että kelpaan kenellekään, ja et mun pitäis uskoo Jumalaan 100%. Ehkä uskonkin, mutta myös muuhun uskon. oon etsinyt tietoa näistä asioista, ja mulla on ihan ok käsitys tästä. Silti mulla on tyhjä olo, ja pelko että mun ei pitäis olla näin. Häpeän itseäni enkä halua luokitella itseäni mitenkään, koska se tarkoittaisi etten ole kristillisten arvojen mukainen.
Olen tosi onnellinen että olen vihdoinkin saanut hyviä ystäviä, mistä mulla ei ole paljon kokemusta ollut. Oon tavannut upeita ihmisiä keiden seurassa tunnen olevani samanarvoinen ja normaali. Mutta silti mua pelottaa että he ei hyväksy mua tai salaa inhoaa mua. Tiedän kyllä että tää ei oo totta, he on moneen kertaan sen todistaneet.
Sitten vielä se kehodysforia ja kaikki. En tykkää miltä näytän, eikä musta aina tunnu itseltäni omassa kehossani. Mun on ollut vaikee hyväksyä kuuluvani sukupuolivähemmistöön, ja edelleen sen kanssa ongelmaa. Myöskään en yhtään tiedä miltä näytän. En aina tunnista itseäni kun katson peiliin tai otan kuvia. Voin näyttää niin erilaiselta ilman että muutan ulkonäössäni mitään. En tiedä miten muut näkee minut, mutta en myöskään tiedä miltä oikeasti näytän. Olen ihan pihalla todellisuudesta tässä asiassa. Osaan kyllä nähdä itseni kauniina, mutta en vaan tiedä onko se aitoa.
Myöskin viimeaikoina mun mieliala on laskenut huomattavasti. Aloin taas melkein kahden vuoden jälkeen [Osa tekstistä poistettu.]. En usko että se tästä pahemmaksi menee, mulla on sen verran tasaista kuitenkin. Ja apua on monesta suunnasta, ihmisiltä joihin luotan. Silti haluan tuntea [Osa tekstistä poistettu.], sellaistakin mitä en itse voi itselleni aiheuttaakaan.
Ja politiikkaa ja maailmantilannetta seuratessa se masennuksen tunne iskee heti. Tää maailma on kusessa. Tunnen niin paljon sympatiaa ihmisiä kohtaan, ja samalla vihaa. Voiko olla tottakaan miten tää maailma on niin julma, ja ihmiset etenkin.